4. Kohtaaminen 8.12.2015




Yhteisen vision ja strategian on oltava muutoksen alaisessa organisaatiossa kaikkien mielessä heti ensimmäisenä aamulla töihin tullessa ja viimeisenä töistä lähtiessä. Vision on oltava elämänmakuinen ja siihen on voitava samaistua helposti. Parasta muutoksen läpiviennissä olisi tehdä ensin konkreettisia asioita ja vasta sitten esitellä hyvien tulosten valossa syntyneitä ideoita ja toimintamalleja. Näin saadaan kaikille samanlainen mielikuva tavoitteesta.

Foiben tavoitteessa näkyy myös, että työtä on hyvä tehdä. Asukkaiden koti voi olla koti myös työntekijälle.

Kehittämisen ja palveluiden parantamisen perustana on yhteisöllisyys ja osallisuus toiminnassa. On otettava huomioon asukkaiden erilaiset valmiudet ja luotava mahdollisuuksia osallistua eri asteisesti toimintaan. Joillekkin läsnäolo ja valokuvien katselu tabletilta riittää ja jotkut ovat valmiita tekemään raskaampiakin töitä. Monesti tapahtumissa puuhamiehinä ja osallistujina kuitenkin on samoja ihmisiä. Miten saataisiin osallistettua ja motivoitua muitakin mukaan toimintaan?

Foiben korttipalveluiden ajatuksena on markkinoida palveluita kaikille lähialueen asukkaille ja myös nykyisten asukkaiden omaisille. Eri hintaisia palveluita erilaisilla korteilla. Saa käyttää vaikka rajattomasti tiettyjä palveluita tietyllä hinnalla. Palvelut on jaoteltu kolmen eri kuukausihinnan perusteella.

Palveluita kehittämällä ja totutun asiakasryhmän ulkopuolelle markkinoimalla voidaan mainekuvaa rakentaa ja vahvistaa. Näin kilpailukyky paranee. Viimeistään vuoden 2019 SOTE- uudistuksen aikaan mainekuvan oltava kunnossa ja markkinoinnin tehokasta, jotta toiminnan jatkuvuus on turvattua.

Loviisan kotihoidon yhteisöllisyydessä piilee voimaa. Hyväksi todettuja yhteistapahtumia kehittämällä kotihoidon asukkaita on mahdollista osallistaa yhteisölliseen toimintaan. Haasteena esiintyvä tilojen löytyminen voisi hyvinkin järjestyä ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden avulla. Esimerkiksi paikalliset kahvilayrittäjät voisivat hyvinkin olla mukana iltapäiväkahvitoiminnassa kotihoidon henkilökunnan yhteistyökumppaneina.

Työn näkyväksi tekeminen on kaiken perustana. Näkyvyys houkuttelee yhteistyökumppaneita, motivoi työntekijöitä ja asiakkaita ja parantaa organisaatioiden mainekuvaa. Loviisassa palvelurakenne on hajautunut yksiköidenkin sisällä monien eri toimijoiden kesken, mutta yhdellekkään toimijalle ei ole haittaa positiivisesta näkyvyydestä. Yhteistyöstä hyötyy kaikki ja potentiaali on rajaton!

Näkyvyyden lisääminen ja työnteon tavan muutos ei välttämättä vaadi suuria taloudellisia panostuksia. Esimerkiksi Foibessa rahaa on käytetty saman verran kehittämiseen kuin edellisenä vuotena. Kuvat Pinterestissä, kirjoitus blogissa tai nyyttikestiperiaatteella järjestetty kahvitilaisuus ei nosta kuluja, mutta on suurempaa kuvaa katsoessa erittäin arvokasta. Valokuvat ja blogit välineinä ovat äärettömän tärkeitä. Mainekuvaa ei voida luoda suljettujen ovien takana. Se on luotava asiakkaiden kanssa aidosti vuorovaikutuksessa. On saatava näkymään ulospäin positiivisia asioita. Ei pönötyskuvia, vaan kuvia elämästä. Näin luodaan aitoa tunnelmaa ja vuorovaikutusta.

Pinterest ja twitter ovat välineitä joilla osoitetaan mitä vision mukaisella toiminnalla voidaan saada aikaiseksi. Kuviksi pukemalla asioita voidaan konkretisoida ja tuoda näkyviksi.

Paljon puhuttu Hollannin malli ja ajatus asiakkuuksien hoitamisesta itseohjautuvasti tiimien sisällä voi ulottua myös muihin vanhustyön osa-alueisiin. Saattohoidossa on kaikkien etu, että omat asiakkaat hoidetaan tuttujen hoitajien kesken loppuun asti. Tämä heijastuu työvuorosuunnitteluun ja hyvän elämän varmistamiseen loppuun asti. Oli kyse sitten kotihoidossa tapahtuvasta saattohoidosta tai tehostetun palveluasumisen yksikössä tapahtuvasta saattohoidosta. 

Nykypäivänä työ on sirpaloitunutta. Uutena mahdollisuutena on työn sosiaalisen ulottuvuuden tuunaaminen. Muotoillaan työtä uudelleen ja rikastetaan sitä. Työn tuunaaminen perustuu työskentelyyn erilaisten ihmisten kanssa. Homogeenisessä työryhmässä ei välttämättä synny yhtä tehokkaasti ideoita ja yllättävät voimavarat eivät nouse esille. Tehokkaita on luoda joukkoja missä halutaan työskennellä yhdessä yhteisen hyvän eteen.

Kehittämisen synnyttämä muutosvastarinnan paine on vain kestettävä. Houkuttelemalla vastarintaisia ihmisiä mukaan muutokseen ei saada muuta aikaiseksi kuin tuhlattua resursseja. Tee muutoksia siis niiden kanssa kotka ovat innostuneita ja älä tuhlaa energiaa vastaan hankaajille. Kaikkia ei ole pakko saada kaikkeen mukaan, mutta hyvin esitetty kehitysidea ei anna mahdollisuutta vastustajille sabotoida koko ideaa työyhteisön kääntymättä heitä vastaan. Kaikkien ei ole siis pakko osallistua, mutta ei myöskään pidä antaa muutaman vastustajan työntää kapuloita koko projektin rattaisiin.

Esittelemällä asia innostavasti ja motivoivasti ei anna hyvää pohjaa vasta-argumenteille ja oman asenteen paaluttamiselle. Ei lietsota negatiivisia uskomuksia eri yksilöistä.
  Loviisassa tehostetun asumisen ja kotihoidon välisen yhteistyön elvyttäminen on avainasemassa yhteisöllisen ja elämyksellisen palvelun luomisessa. Taasiakodin aula voi toimia vaikkapa terveydenhoitajan vastaanottona. Ei lupaa kysymällä ja kuoliaaksi suunnittelemalla, vaan nopeasti kokeilemalla. Jo nyt lähes kaikkialla sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanotot on hoidettu vastaanottona, ei kotikäynteinä.

 
Miten saadaan kehitettyä työtä arjen kaaoksen keskellä?
- Pienet oikeaan suuntaan kohdistetut teot ovat tärkeitä. Ne voivat olla vaikkapa tonttulakkeja ja tunnelman luomista arkisten rutiinien lomassa.
- On ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että kaikki toiminta ei yksinkertaisesti sovi kaiikille.
- Toiminta voidaan käynnistää asukkaita vahvasti osallistaen. Parhaassa tapauksessa käynnistämisen jälkeen henkilökunnan ei tarvitse olla kuin tukena ja mahdollistajana.
- Kehittäminen on ennen kaikkea asennekysymys. Omalla asenteella voit vaikuttaa koko kehittämisen ilmapiiriin. Älä lannistu tai loukkaannu liian helposti. Älä anna arvostelun mennä pinnan alle, vaan tee niin kuin tiedät oikein olevan.
- Hyödynnä tekniikkaa ja uusia digitaalisia välineitä rutiinien hoidossa ja työn helpottamisessa.


Sofian sohva, hyvinvoinnin vastaanotto

- Sairaanhoitajalle kiertävä vastaanottovuoro. Osallistetaan vastaanotolle tulijat liikkumaan itse, ei viedä palvelua suoraan luokse ja parhaimmillaan omaisen kanssa. Samalla liikutaan ja mahdollisesti verkostoidutaan.
- Työajan vapauttaminen järjestämällä sairaanhoitajalle puhelintunteja. Näin sairaanhoitajalla olisi mahdollisuus keskittyä asiakkaaseen tarkemmin fyysisissä kohtaamisissa ja puhelinkeskusteluissa sovittuina aikoina.
 
Näkyminen sosiaalisessa mediassa ja digimaailmassa.
- Sosiaalisen median näkyvyys on strateginen päätös. Ensin on valittava kanavat joissa halutaan olla esillä (Pinterest, Blogit, Twitter, Facebook?). Mikä on oma kanavamme ja miksi se sopii meille parhaiten?
- Valinnan jälkeen on määrätietoisesti ja säännöllisesti toimittava näissä kanavissa. Vastuu näkyvyydestä on aluksi ydinryhmällä, mutta ajastaan se tulee olemaan kaikkien vastuulla.
- Kokeilemalla opitaan mitä tietoteknisiä välineitä voidaan käyttää mihinkin toimintoihin.
-           

Markus Järvenpää, Vuorovaikutuksen salat

Suurin osa vuorovaikutuksesta tapahtuu tiedostamatta ja viestimme itsestämme tahtomattamme
-          Uusia näkökulmia vuorovaikutukseen suhteessa työyhteisöön (ei asiakkaisiin)

-          Tyrmäys-hyväksyntä
o   Torpataan toisten ideat eikä päästä yhteiseen keskusteluun kiinni.
Pikkujoulut jäi suunnittelematta eikä homma tunnu kovinkaan mukavalta
 
o   Idean avaaminen: Useimmiten se on täysin tiedostamatonta eli vaikka emme tarkoita sitä, niin torppaamme toisen idean
o   Keinot
- Idean tyrmääminen keskittymällä toisen ideaan, esim. ”voisitko auttaa minua työvuorolistojen laatimisessa?” Vastaus: ”ei niissä ole mitään laatimista”
- Yleinen negatiivisuus: ”voisitko auttaa minua työvuorolistojen laatimisessa?” Vastaus: ”Vihaan työvuorolistoja!”
- Väistely: ”voisitko auttaa minua työvuorolistojen laatimisessa?” Vastaus: ”Eipä ole minun hommaani, hoidat sen varmaan paremmin ilman minua”
- Vähättely: ”voisitko auttaa minua työvuorolistojen laatimisessa?” Vastaus: ”Oon tosi huono tollaisessa, tietokoneet on mulle allergisia”
- Sarkasmi huumorilla tyrmääminen: . ”voisitko auttaa minua työvuorolistojen laatimisessa?” Vastaus: ”Joo ja voisinpa pestä sun auton sen jälkeen, kun mulla tässä aikaa riittää niin paljon”
- Joo, mutta...:  ”voisitko auttaa minua työvuorolistojen laatimisessa?” Vastaus: ”Joo voisin, mutta mulla on kyl niin kiire etten millään ehi”

o   MUUTOS: Joo, ja... keskustelun aloittaminen
·         Tehtävä: Vastaakin näiden sijaan ”Joo, ja..” Keskuselu muuttui hyväksyväksi ja innostuvaksi keskusteluksi, jossa kehiteltiin uudenlaisia businessmalleja [esim. tablettien avulla yöhoitaja voi pitää yhteyttä muihin jne.]
·         Tämä tekniikka on yksinkertainen ja mukava tapa olla tyrmäämättä toista. Kokeilkaa tätä ideoinnissa ehdollistettuna toimintamallina. Mitä havaitset, mitä sait aikaiseksi?

-          Mokailu
o   Uuden tehtävän saataessa pelaamme yleensä varman päälle. Silmät kiinni kynää kohti kävellessä hidastamme aina lopussa. Emme halua ylisuorittaa joten loppuvaiheessa muutumme varovaisiksi ja aroiksi.
o   Jos meillä on lupa tehdä hieman "övereiksi" ja mennä reilusti yli tavoitteesta, toimimme tehokkaammin lähellä tavoitettamme. Uusi tehtävä oli, että mennään reippaasti kynän yli -> tällä kertaa askel oli reippaampi ja asenne varmempi

  Luontainen mokaamisen reaktio on niin syvällä meissä, joten on välillä hyvä hurrata omalle inhimillisyydelleen


o  1,2,3 –leikki, jossa munauksesta piti hurrata hihittelyn sijaan. Idea on tehdä oman luontaisen reaktion vastaan eli ajattelutavan muuttaminen
o   Mokailun idea tulee improvisaatiosta, että sovitusta linjasta poikkeamisesta syntyisi jotakin mielenkiintoista katsottavaa
-          

-      Palaute ja palautteen antaminen
o   Positiivinen palaute
- Vähän samaa kuin aurinko ja vesi kukille - piristää ja pistää henkilön kukoistamaan.
- Positiivinen palaute on kuin rakkaus, jota kyllä riittää tässä maailmassa
- Vaikeampi kuunnella, kuin antaa palautetta
- Positiivisen palautteen saaminen tuntuu kivalta ja siitä kasvaa puoli metriä

o   Negatiivinen
- Tuntuu pahalta ja tympeältä, jos ei saa mitän ohjetta
- Annetaan helpommin kuin positiivista palautetta, mutta miten sitä saisi rakentavaksi?
-Rakentava palaute vie eteenpäin ja kehittää <-> negatiivinen palaute ei ja hyökkää helposti ihmistä kohtaan
 - Negatiiviselle palautteelle on kuitenkin tarvetta, koska muuten tekee aina samat virheet ja luulee totutun olenvan hyvä tapa




Mitä otan mukaan töihin tästä päivästä?
·         Voi harjoitella mokailua sellaisissa asioissa, jotka eivät ole niin vaarallisia
·         Positiivisen palautteen laatikon
·         Foibelaisten positiivisuuden ja talon hengen
·         Positiivisuutta ja sitä, että saa mokailla itse
·         Mokailulle hurraaminen vapauttaa!
·         Anteeksiantoa omille mokille. Virheistä pitää oppia, mutta liian kauan on turha ruoskia itseään.
·         Positiivisuutta töihin
·         Joo, ja –palaverit käyttöön töissä
·         Positiivisuus ja tyrmäysten välttäminen
·         Positiivisuus ja sen heijastaminen asukkaille saakka
·         Tarkkaavaisuus siitä, miten ottaa itse palautetta
·         Entistä enemmän kehumista ja kannustusta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti